MP-Hotelli Racing Uutiset
Road Racing SM 2010
- 22-23.05 2010Botniaring
- 12-13.06 2010Motopark
- 18-20.06 2010Alastaro
- 10-11.07 2010Kemora
- 07-07.08 2010Räyskälä
- 28-29.08 2010Kemora
1. heinäkuuta 2009Scandinavian Open, Alastaro, 27-28.6. 2009
Jukka
Scandinavia Open kisaviikonlopussa ajettiin tuplalähdöt, joten meidänkin luokassa ajettiin sekä lauantaina että sunnuntaina yksi aika-ajo sekä startti.
AA:ssa sain tukevassa flunssassa ajettua 1:25.527 jolla pääsin ruutuun 21. Ekaan kisaan lähtö viivästyi ja jäin varikon portin taakse odottelemaan muiden ajaessa lämmittelykierroksen. Tällä tuntui olevan iso vaikutus, sillä suoraan starttivaloihin meno antoi itselle yllättävänkin huonon lähdön, samoin ajovire oli tyystin hukassa alkukierrokset. Lähtö keskeytyi punalipuilla kolmen kierroksen jälkeen kun neulansilmä -kurviin alkoi kasautumaan maamerkin kokoinen pino pyöriä. Kurvin nopeus on pieni mutta ahdasta siinäkin ehti siis tulla, kuskit eivät kuitenkaan loukanneet. Keskeytetyssä lähdössä olin 22.
Uusintastarttiin, joka oli nyt 5 kierroksen kisa, oli nyt saatu siis verryttely suoritettua ja sainkin itselle ominaisen pari-sijaa-nousua-startin. Uusinta sujui muutenkin hyvin, oli hauska ajella vaikka tiesin ettei pistesijoille tulisi enää ehtimään, sillä starttien ajat tultaisiin laskemaan yhteen.
Sunnuntain kisa onnistui lähdöstä alkaen hyvin, vauhti saatiin pidettyä alusta asti ja ohittelin rauhalliseen tahtiin edessä olleita, takana väijyi parikin ohituspaikkaa, joten ajolinjat piti ottaa kurveihin sisempää, peittäminen onnistui. Saavutin vähitellen 11. ajaneen Ströban, jonka oli nopeus lähellä omaani, ajelin siinä takana peitellen omia takana tulijoit, enkä lähtenyt tekemään ohitusyrityksiä. Maaliin tultiin 0,3 sekunin erolla ja pisteitä kolisi kypärään itselle tästä lähdöstä neljä.
Olli
Lauantain ensimmäiset ja ainoat aika-ajot menivät hieman penkin alle. Omaa parasta en saanut ajettua, vaikka treeneissä olikin kulkenut hyvin ja ennätystä hieman parannettu, joten sijoitukseksi jäi vaatimaton 21. Myöhempi aika-ajo olisi ollut mieleen, harvoin sitä on aamu kymmenen aikaan valmis ennätys vetoihin. No olisipahan kisassa jotain tekemistä, jotta tavoiteltuihin pisteisiin yltäisi..
Kisassa sain kohtuu hyvän startin ja sain poimittua pari sijaa vielä alkukierroksillakin ja kohta olinkin jo 15. Vedin omaa ryhmääni kilpailun viime kierroksille, mutta paremmissa voimissa takanani ajellut Ruotsin Niklas Sjöstrand pääsi yllättämään toiseksi viimeisellä kierroksella vieden himoisemani pisteen. Hannulakin yritti vielä viimeisessä mutkassa ohitseni, mutta niin huonolla linjalla, että yritykseksi jäikin. Maalissa 16. ja hieman katkerana odottamaan sunnuntain aika-ajoja ja kisaa.
Sunnuntai aamun aikataulu oli lauantain kopio, joten 10.00 täytyi taas lähteä puristamaan parastaan aika-ajoihin, mikä oli vieläkin mielestäni liian aikaista.. Lähdin Launtain kisan ajetuilla renkailla kokeilemaan mihin aika tänään riittäisi, mutta jäin yli sekunnin lauantain ajoista, kun pitoa ei oikein meinannut löytyä. Sijoitukseksi jäi 22. eli tiedossa oli jälleen kova työ kilpailuun.
Kisaan lähdin samoilla seoksilla kuin lauantainakin, olosuhteiden ollessa lähes samat, lämpöä ja aurinkoa riitti. Asensimme pyörään myös Relanderin Jukan kynäkameran, video löytyy MP-Foorumilta tai tiedostoarkistostamme. Kiitokset Mikolle editoinnista ja muusta aiheeseen liittyneestä puuhasta, jota ilmeisesti oli koska tallennin ei ollut päättänyt tiedostoa oikein (Relander oli unohtanut ladata akut, siksi se päättyy kesken viimeisen kierroksen).
Jälleen sain kisassa ok lähdön ja pikkuhiljaa pääsin kapuamaan sijalle 16. Noin puolessa välissä kisaa ohitin Hannulan pääsuoralla noussen jo 15. sitten tapahtui jotain odottamatonta. Vasen ilmaputki irtosi paikaltaan ja jäi lepattamaan irtonaisena roikkuen ilma anturin johdosta katteen ja keulaputkien välissä. Hieman veti vakavaksi sekoittaen ajorytmin, kun en aluksi tiennyt rajoittaako jotenkin ohjausta. Ei rajoittanut, joten hanaa vain. Vedin ryhmäämme viime kierroksille saakka, kunnes toiseksi viimeisellä kierroksella etupää alkoi luistamaan pahasti neulansilmässä ennen pääsuoraa ja tuloksena muutaman metrin liuku kyljellään radan reunaan, missä Jukka odottelikin järkkärin ominaisuudessa.
Pyörä välittömästi pystyyn ja nokka kohti pääsuoraa, mutta sillä aikaa kun keräsin kamojani neljä pyörää pääsi ohitseni, joten siinä karkasi se piste. Alastaron saldo 0 pistettä, joten ei nyt ei ole kuin yksi suunta.. Viikon päästä on suosikki ratani Kemoran vuoro, siellä yritetään kääntää kahvaa oikein kunnolla ja parantaa omat ennätykset, jokohan menisi jo se kymppi rikki..
17. kesäkuuta 20092. SM Road Racing, Imatranajo 2009
Olli
Superbiken ensimmäiset aika-ajot alkoivat märällä sateettomalla radalla, joten ajoura alkoi loppua kohti kuivumaan ja kärki saikin vedettyä varsin hyvät lukemat, omien kierrosaikojeni jäädessä varovaisesti ajellessa melkein sadekelin aikoihin. Lähimuistissa oli vielä Jurvan sadetreenien vauhdikas ulosajo joten tuli otettua ehkä liiankin varovaisesti. Sijoitus ensimmäisten aika-ajojen jälkeen oli 18. Toisissa aika-ajoissa kävinkin vain toteamassa radan märemmäksi kuin ensimmäisissä, joten kurvasin takaisin varikolle siinä uskossa ettei tilanne mihinkään muuttuisi. Eihän se siitä juurikaan muuttunut, takana olevista aikaansa paransi ainostaan Taipale, joten yhdistetyissä AA tuloksissa olin 19.
Kilpailupäiväksi olikin luvattu huomattavasti parempaa keliä, kuin edeltäville sateisen myrskyisille. Kisa ajettaisiin varmasti kuivalla, mikä ainakin minulle ja valtaosalle kuskeista sopi. Tosin Staffan taisi jotain sadetanssin askelia tapaillakin..
Kilpailussa sain kohtuullisen startin, ohitin porukkaa ja tulin ohitetuksi. Parin-kolmen kierroksen jälkeen pääsin Salmen Jykän ja Virtasen peesiin, tilanne vaikutti hyvältä jo vauhdinkin puolesta. Motoparkissa kun kumpainenkin on hieman minua nopeampia olleet. Yhtäkkiä ohitseni tulikin lauantaisen B Superbike kisan voittaja Haantaus, jonka kanssa väänsimme parin kierroksen ajan vaihdellen paikkaa. Hetken päästä Ville kuitenkin hyytyi, eikä uusia ohitusyrityksiä kuulunut. Keskinäisen kisailumme aikana Jykäkin pääsi karkuun joten ajelin loppukisan yksikseni, mikä ei johtanut mihinkään huippuaikoihin. Puolenvälin maissa Pirilän Tapsa kaatui hevosenkengässä, mutta ei aiheuttanut tilanteita. Toiseksi viimeisellä kierroksella Hiltunen oli vielä ajanut ulos, joten näin ollen nousin 15 sijalle ja tilille tipahti se tavoiteltu SM pistekin.
Kauden tavoitteena kun on ajaa joka kilpailussa pisteille. Tästä on taas hyvä suunnata kohti Alastaroa.
Jukka
Sadekelillä ajetuista aika-ajoista eka meni totutellessa, toisessa sain kohtuu hyvän ajan jo kolmannella kierroksella. Sillä pidettiin jonkin aikaa jopa AA2 pohjia. Ratavarikolla käynnin jälkeen se hyvä meno otti taas aikansa löytyäkseen, vahtia nostaessa lähti takapyörältä pito hevosenkengän jälkeisessä notkoon painuvassa oikeassa, sieltä sitten rullailtiin pitkin kaseikon takaisin radalle ja ruutulippu ehti heilahtaa ennen kun sain vetäistyä loppuun ajateltua puhdasta kierrosta. Niinpä yhdistetty aika-ajotulos johti lähtöruutuun 14.
Kilpailun alla keli vaelteli inhottavasti kirkastuvan ja pienten saderipausten välillä. Varman päälle sateiset edessä ja takana kuten lähes kaikilla. Lämmittelykierroksella sai todeta radan olevan ajouralta jo kuiva eikä lisää näyttäisi olevan tulossa. Lähtöruudukossa rinnalla oli Haantaus slickseineen ja siellä hymy paistoi visiirin takana suurilla lukemilla.
Itse kisasta ei ole mieleen jäänyt juuri muuta kuin sen päättänyt kolarointi, alussa nyt oli hyvää ohittelukamppailua kun mittelimme sijasta 7. Draama alkoi kierroksen seitsemän lopulla kun vasen-oikea-shikaaniin tultiin ylikovaa ja alkoi ohjelma. Oikealle kääntävän kurvin jyrkkä sisäkanttari heitti pyörän levottomaksi, jonka jälkeen taitto oikealle oli myöhässä. Linja johti paaliin radan vasemmalla puolella, josta pyörä sekä kuski lensivät radalle. Kohdalla ajanut Pyymäki sai taklauksen pyörästä ja pysyi ihme kyllä pystyssä. Takana tullut Strömberg ei voinut välttyä kolaroinnilta, mutta sai vältettyä henkilövahingot, iso kiitos siitä hänelle. Vaarallisesta tilanteen selvittiin säikähdyksellä ja vain pyörät törmäilivät keskenään yhteen, itsellä nilkka ja kantapää saivat lennosta tukevimmat hitit.
Osapuilleen "paaliin" meni pyöräkin, vikalistassa etuvanne, etuakseli, putkisto, etu- ja takahäkki, katteet, tankki, ilmaboksi, ohjausiskari... Keulaputkienkaan kunnosta ei ole vielä 100% varmuutta. Osat sentään varastosta löytyy, joilla päristin saadaan Alastarossa ajettavaan Scandinavian Open -viikonloppuun. Motoparkin kisaviikonlopun jälkeen Tanilan Teemu tiivisti tunnelmat kokoon; ”tästä viikonlopusta ei jäänyt juuri mitään hyvää muisteltavaa”.
Imatranajojen täydelliset tulokset löytyvät Imatran moottorikerhon sivuilta.
25. toukokuuta 2009Kilpailukausi 2009 avattu
MP-Hotelli Racing palasi kauden avaavalta kisaviikonlopulta, melko vieraalta radalta, ehjänä toimivalla kalustolla kotiin, pistetili molemmilla kuskeilla avattuna. Olli kaatui perjantain sadekelin treeneissä pyörän, joten tiimimme sai työntäyteisen illan kun askartelimme pyörän takaisin ajokuntoon. Aika-ajoissa pyörä todettiin toimivaksi ja oltiin valmiita sunnuntain lähtöön. Olli starttasi ruudusta 19 ja oli maalissa 12. Jukan aika-ajot olivat osittain ajolinjojen hakemista Botniaringin radalta olevan vähäisen treenin johdosta. Jo lauantaina ajettuun kisaan Jukka starttasi ruudusta 21 ja oli maalissa 15. Ilman kaatuneista varoittavan keltaisten varoituslippujen sekaannusta Jukka olisi ollut 13. Kaikissa luokaissa kärkipään vauhti on todella kovaa, rataennätyksiä rikottiin useita.
Koko kisaviikonloppua ja sen treenejä varjostivat oikukkaat sadekuurot, kaikki kisalähdöt Jurvassa päästiin kuitenkin ajamaan aurinkoisessa säässä, yleisöä oli paikalla paljon ja suuri osa oli saapunut moottoripyörillä. Kaikissa luokissa nähtiin kiivasta taistelua sijoituksista ja kisoja värittivät myös vauhdikkaat ulosajot. Varikolla pääsi myös näkemään tuttuja maailmalta, Mika Kallio oli mukana varikkotoiminnassa ja taisipa hän muutaman nimikirjoituksenkin jakaa. Ajo motorsport oli luotsaamassa piikkiluokan voittoon nuoren, 14-vuotiaan lupauksen Niklas Ajon. Sivuvaunuluokan maailmanmestari Pekka Päivärinta, vaunussa Topi Tala voittivat oman luokkansa.
- Superbike (1000): 1. Vesa Kallio, 2. Teemu Hiltunen, 3. Sami Penna
- Superstock (600): 1. Erkka Korpiaho, 2. Tatu Lauslehto, 3. Marko Aarnio
- B Superbike (1000): 1. Jarmo Ylijoki, 2. Kalle Javanainen, 3. Jyrki Hyyrönmäki
- B Supersport (600): 1. Sami Söderström, 2. Jouni Heikkilä, 3. Jussi-Pekka Sirkka
- GP125: 1. Niklas Ajo, 2. Hans Halinen, 3. Samuli Sahala
- GP250: 1. Olav Åhlberg, 2. Tuukka Korhonen, 3. Hannu Kemiläinen
- Sivuvaunut: 1. Pekka Päivärinta/Topi Tala, 2. Petri Makkula/Juha Nikkanen, 3. Jussi Juola/Aki Aalto
Kuvia viikonlopun temmellyksestä tulossa sivuillemme lähiaikoina.
20. huhtikuuta 2009MPH Racing -kauden aloitus Suomessa
Sunnuntaina kuskimme ottivat ratsut tallista ja osallistuivat vapaisiin harjoituksiin. Pyöräkuskeja oli paikalla mukavasti, noin 30 ja monella ajokärpänen surisi kypärässä vimmatusti.
Alastaron radalla lämpötila pysytteli radan pinnassa ja ilmassa 5 asteen tienoilla, voimakkaasta tuulestakin huolimatta "lämmittelyajo" onnistui ihan hyvin. Renkaiden lämpötila pysyi matalalla ja luistot olivat sen myötä herkässä, heittipä siellä pari kuskia pidon menetyksen myötä harmittomasti nurinkin.
Jukan uusi pyörä saatiin tänne ensimmäistä testiajoa varten valmiiksi ja myös tämän -08 R ykkösen toimivuus todettiin hyväksi. Bitubon alusta pitää vielä säätää Jukan painolle sopivaksi ja opetella voimakkaan moottorin hallintaa kiihdytyksissä.
Ruosteet kuljettajista alkoivat karisemaan muutamassa ekassa 20minuutin ajosetissä, tästä saatiin siis hyvin kausi potkaistua alkuun.
16. huhtikuuta 2009Ratapäivä Alastaron legendaarisella moottoriradalla heinäkuussa!!
Varaa kalenteristasi kesäinen keskiviikko 01.07.2009 klo. 09.00 - 18.00.
MP-Hotelli Racing Team ry järjestää tuolloin ratapäivän Alastaron legendaarisella moottoriradalla!!
Ratapäivän hinta 95 € sisältää:
- Aamupalan, lounaan, iltapäiväkahvit
- Teoriaosuuden osallistujien toivomuksiin perustuen
- Ajoharjoittelun ammattitaitoisten ohjaajien valvonnassa ja opastuksessa radalla
Kolme eri tasoryhmää, joten päivä sopii aloittelijoille ja jo enemmän ajaneille.
» Katso tarkemmat tiedot
Varaa paikkasi HETI, lisätietoja ja varaukset: info [at] mphracing [piste] fi
HUOM! Paikkoja rajoitetusti!!